IT-ulkoistus 09.11.2021

Advania & Pelaser – Huolettomuutta ja turvaa IT-kumppanuudesta

Jatkuvasti kehittyvässä teollisuustoimialassa Pelaser tarvitsi luotettavan it-kumppanin pilvipalveluille, it-tuelle ja it-ympäristön jatkuvuudelle. Nyt Advania varmistaa it-palveluiden toimivuuden aktiivisella ja toimintavarmalla otteella.

Yhteistyö alkoi vuonna 2012, kun Pelaser oli yhteyksissä silloiseen Netsecureen (nykyinen Advania) yhteistyökumppanin suosituksesta. Yhteistyö on jatkunut vahvana ja laajentunut vuosien varrella entistä kokonaisvaltaisemmaksi IT-kumppanuudeksi.  

Pelaser on noin 40 hengen suomalainen teollisuusalan yritys. Yritys on erikoistunut teräslevyjen ja ohutlevyosien käsittelyyn, ja asiakaskunta koostuu enimmäkseen muista yrityksistä – mukaan lukien muutaman yksityishenkilön. Pelaserin toiminta alkoi laajentumaan 2012 ja työntekijöitä alkoi tulla enemmän, jonka myötä IT-asioiden hallinnointiin ja hoitamiseen alettiin kaivata osaavaa kumppania.   

Kumppaniksi valikoitui silloinen Netsecure, nykyisin Advaniaa, joka keskittyy pk-yritysten IT-asioiden hoitamiseen ammattitaidolla. Kumppani otti ensin hoitaakseen Pelaserin silloiset omat palvelimet, mutta myöhemmin Pelaser päätti siirtää toimintansa pilveen Advanian asiantuntijoiden avulla. Myös yhteistyösopimus on muuttunut – Pelaserilla on kiinteä kuukausilaskutus, jonka myötä asiakkaan käytössä on osaava IT-tuki aina silloin kun tarve vaatii.  

 

 

Ketterä toiminta tarvitsee taakseen toimivan IT:n  

Pelaserin Pasi Larkala on ollut mukana yhteistyön alkumetreiltä asti ja toteaa, että ei voisi olla tyytyväisempi Advanian toimintaan. Pelaserin toiminta nojaa joustavaan ja laadukkaaseen työhön, joka ei onnistuisi ilman toimivia tietohallinnon palveluita.  

”IT:n rooli on tänä vuonna korostunut entisestään ja sen toimivuus on noussut aivan uudelle tasolle. Mikäli IT:n toiminnassa olisi mittavia katkoksia, se tekisi suurta hallaa meidän toiminnallemme. Olen todella tyytyväinen, että voin luottaa heidän ammattitaitoon kaikissa IT-asioissa”, kertoo Pasi.   

Pasi jatkaa kertoen Helpdeskin säästävän hänen työaikaansa; ”Helpdeskin vasteaika on rehellisesti sanoen sekunteja – saan apua nopeasti ja mahdolliset ongelmat ratkeavat heti.” Helpdesk tuo turvaa päivittäiseen tekemiseen, kun Pelaserilla on aina tarvittaessa käytössään asiantuntevaa IT-tukea.  

Monta vuotta kestänyt kumppanuus jatkuu vahvana ja Pelaser sanookin, että vaihtaminen toiseen IT-kumppaniin ei ole käynyt edes mielessä. Muutos silloisesta Netsecuresta Advanian-liiketoimintayksiköksi ja osaksi nyt jo yli 300 hengen Suomen-yhtiötä ei ole vaikuttanut yhteistyöhön mitenkään Pasin mukaan. Hän kokee, että yhteistyö on tuonut ja tuo edelleen heille huolettomuutta, vaivattomuutta ja turvallisuutta päivittäiseen tekemiseen.  

 

 

Katso myös