Pilvipalvelut 26.04.2024

Ei tekoälyä ilman Azurea – late adaptoriksi ei kannata jäädä

Sanotaan, että silmät ovat sielun peili. Samalla tavalla IT-arkkitehtuuri on peili, joka kertoo yrityksenne maturiteetista sopeutua liiketoimintaympäristön nopeisiin muutoksiin. Uudet tekoälypohjaiset palvelut ovat jo löytäneet asiakkaat, ja maailmalla on yhä suurempi markkinapotentiaali, kun openAI-organisaatio avasi chatGPT:n julkiseksi ja eristetty GPT-malli tuotiin osaksi Microsoft-arkkitehtuuria. Tässä suomalaisilla on paljon annettavaa. Mistä siis oikein kiikastaa, kun niin moni suomalainen yritys jää tässäkin asiassa viimeisten perässähiihtäjien joukkoon – miksi olemme juuttuneita?

Muutos on väistämätön, ja tekoälyn hyödyntäminen entistä kriittisempää kilpailukyvyn ylläpitämiseksi, jollei ihan välttämättä halua jäädä jonon viimeiseksi. Viimeistään nyt on aika vilkaista konesaliinne, josta katseen voi kohdista jyrkästi ylöspäin – pilveen siis. Tekoälyn nopealla penetraatiolla yrityksenne voi nousta late adoptoreista, jopa innovaattorien joukkoon, jos toimintanne kokee jääneensä kehityksessä jälkeen.

Muutos lähtee siitä, että hallitusti rakennettu ja tietoturvan parhaita käytäntöjä noudattava, Data & AI-arkkitehtuuri nähdään kriittisenä osana yrityksen strategiaa ja sen jalkauttamista. AI-vetoisen IT-arkkitehtuurin modernisaatio ei ole yliluonnollinen ilmiö: se on käytännönläheinen investointi oman toiminnan ja bisneksen kehittämiseen.

Väitän, että jokainen modernisaatioon laitettu euro maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin toiminnan kasvun ja kehittymisen kautta.

Tekoäly ja pilvipalvelut kulkevat käsi kädessä

Ensinnäkään ei ole sattumaa, että menestyvän yrityksen strategiassa pilviympäristö ja tekoäly kietoutuvat toisiinsa. Pilvipalvelut tarjoavat laajan työkalupakin, josta voi alustan automaatioita hyödyntäen rakentaa juuri sellaisen ympäristön, joka soveltuu yrityksenne tarpeisiin ja tekoälyn hyödyntämisen tehokkaasti. Pilveen siirtyminen on edellytys hyödyntää tekoälyratkaisuja ja rikastaa niitä vuosikausien saatossa kertyneellä ja arvokkaalla henkilöstön ja asiakkaiden datalla. Tällä hetkellä yksi edistyksellisimmistä alustoista erityisesti tekoälyn hyödyntämiseen kokonaisarkkitehtuurissa on Azure.

Toiseksi, pilveen siirtyminen ei tarvitse tapahtua kerralla. Matka aloitetaan yleensä hybrid-mallien kautta ja vaiheittain, ja kun modernisaatio on suoritettu loppuun, voidaan mahdollinen legacy-ympäristö ajaa hallitusti täysin alas.

Yritys voi modernisoida ja migroida järjestelmiä tasaisesti kiihdyttäen, kunnes saavutetaan täysin pilvinatiivitaso. Modernisaation kustannukset on hyvä laskea erikseen investointina, ja antaa investoinnin takaisinmaksulle järkevä takaraja, kuten 3–10 vuotta. Kuitenkin jo ensimmäisen vuoden aikana kuukausittaisten hosting-kustannusten tulisi lähteä laskemaan merkittävästi. Tutkimusten mukaan ne voivat laskea jopa 60 % aikaisemmasta pidemmällä aikavälillä. Säästetty raha voidaan hyödyntää todellisessa liiketoimintanne erottavuuden rakentamisessa.

Kolmanneksi – tässä saattaa olla pienoinen kiire. On ymmärrettävää, että monilla toimialoilla ja monissa yrityksissä uusien teknologioiden omaksumiseen ja hyödyntämiseen voi kulua vuosia, mutta jos modernisaatio on vielä aloittamatta, olette jo rehellisesti sanottuna vähän myöhässä. Jos kasvukäyrä ei varsinaisesti ole käyrä vaan vaakatasolla junnaava päätään lepuuttava mato, todennäköisesti kilpailijanne hyödyntävät jo uusia teknologioita. Nyt viimeistään on herättävä ja hypättävä pois mukavuusalueelta.

Miten liikkeelle?

Yksi keino aloittaa ja mahdollistaa tekoälykypsä arkkitehtuurinne on modernisoida nykyiset on-prem-tietokantaklusterinne Azuren tietoalustalle. Kuulostaa selkeältä? Selkeää se on, mutta tässä kohtaa muuttuu holistisesti koko perinteinen ajatus tiedon ja tietokantojen hyödyntämisestä. Pilvessä yleensä puhutaan data-platformeista, analytiikka-platformeista, datalakeista ja lakehouseista. Nämä kuvaavat datan muuttunutta matkaa – uutta data estatea. Tietoa prosessoidaan, manipuloidaan, analysoidaan ja rikastetaan vaiheittain ja ohjataan lopuksi tarvittaville palveluille siinä muodossa kuin se halutaan.

Ensimmäistä kertaa SaaS-palveluna tarjottava Microsoftin Fabric kokoaa saman sateenvarjon alle koko perinteisen Azure (PaaS) Data-Platformin toiminnallisuudet. Nykyisen Azure Data Lake -datan saa suoraan yhdistettyä Fabriciin ilman että sitä tarvitsee sinne erikseen migroida. Fabricin OneLake (Delta Lake / Parquet) on pohjalla ja sen päälle on rakennettu erilaisia kerroksia esimerkiksi tietovarastointi- ja analytiikka -operaatioille useilla eri kyselykielillä. Raportointikerroksena ja mahdollisena tietomallinnusentiteettinä on tuttu Power BI, Copilotilla höystettynä. Erillisiä tietovarastoinnin relaatiomallinnuksia ei tarvita, mutta tutut Data Factory, Spark, Machine Learning- ja streamaus-palvelut ovat myös saatavilla. Lisäksi kokonaisuus mahdollistaa saumattoman yhteyden AI-hakuja (GPT) rikastaville käyttötapauksille organisaation omalla datalla.

Power BI -lisenssejä voi hyödyntää Fabricin käyttöönotossa: Microsoft Fabric concepts - Microsoft Fabric | Microsoft Learn

Lisäinfoa:
Data Analytics | Microsoft Fabric
What is Microsoft Fabric - Microsoft Fabric | Microsoft Learn

Tiedät varmasti, että yrityksenne menestys riippuu kyvystä sopeutua liiketoimintaympäristön muutoksiin. Jos teette edelleen asioita pitkälti samalla tavalla kuin kymmenen vuotta sitten, menetätte mahdollisuuden kansainvälisille markkinoille ja kilpailijat porhaltavat ohi. Ethän jää katselemaan vierestä. Ole mieluummin muuttunut kuin juuttunut!

 

Picture1

 

Aki Piisinen

Katso myös