Työhyvinvointi Digitaalinen työympäristö #LifeatAdvania 27.06.2022

IT-asiantuntijatyössä palautuminen rakennetaan työpäivän aikana

IT-asiantuntijan työ on työntekijälle monesti todella inspiroivaa, mutta sama työ on aivoille myös hyvin kuormittavaa. Uudessa artikkelisarjassa haluamme nostaa keskiöön työssä jaksamisen teemoja IT-asiantuntijatyössä. Advania työnantajana kannustaa tekijöitään taukojen pitämiseen, sillä haluamme pitää huolta erityisesti asiantuntijoidemme mielen ja aivojen palautumisesta, mielenterveysongelmien ollessa yleisin syy IT-asiantuntijoiden työkyvyttömyyseläkkeille.

Työhyvinvoinnin keskeisin osa on työstä palautuminen 

Työhyvinvointi koostuu monesta osa-alueesta: hyvästä johtamisesta, mielekkäistä työtehtävistä, työn hyvästä organisoinnista, riittävästä osaamisesta, sopivasta työn määrästä, mutta ennen kaikkea stressistä palautumisesta, riittävästä levosta, terveellisestä ravinnosta - vain muutaman mainitaksemme. 

Työpäivästä palautuminen ja hyvät yöunet rakennetaankin jo työpäivän aikana. Jos työpäivä on jatkuvasti täynnä aivokapasiteettia vaativaa tykitystä, ei palautumista ehdi tapahtua tarpeeksi vapaa-ajalla. Työpäivän jaottelu erilaisiin osa-alueisiin on mielelle ja työssä jaksamiselle tärkeää. 

"Riittävä taukojen pitäminen on todella tärkeää, varsinkin kiireisinä päivinä. Jos tuntuu, että tänään ei todellakaan ole aikaa pysähtyä hetkeksikään, on se sama kuin sanoisi, että on liian nälkäinen syödäkseen", Advanian HR-johtaja Anu Puurula (kuvassa) toteaa. 

Tauota, tauota ja vielä kerran tauota - anna aivoille aikaa notkua 

Etätyön tuoman muutoksen vuoksi työntekijöiden luontaiset siirtymät toimistolla ja notkuminen kahvikoneen äärellä työkavereiden kanssa jutellen on vähentynyt radikaalisti. Näiden tärkeiden taukojen aikana aivot ovat saaneet lepoa, mutta tällaisia taukoja on etänä työskennellessä luonnollisesti vähemmän. 

Tauon aikana aivoille pitää antaa mahdollisuus lepoon. Hyvä keino on liikkua, sillä pienikin kävelylenkki tai happihyppely saa aikaan positiivisia tuloksia kognitiivisissa kyvyissä. Kännykän näprääminen ja sähköpostien lukeminen lounaalla eivät anna aivoille lepoa.  

Tauko voi olla yksinkertaisimmillaan sitä, että hengittää muutaman kerran hitaasti syvään ja keskittyy hengitykseen. Se rauhoittaa ihmisen parasympaattista hermostoa ja saa kehon rentoutumaan. Hengitykseen keskittyminen on todettu olevan yksi helpoimmista keinoista hallita stressiä.  

Tuemme ja suosittelemme, mutta emme voi pitää taukoja työntekijän puolesta 

Tauottamiseen on kannustettu meillä aina, mutta uudenlaista huomiota aiheeseen on kiinnitetty radikaalisti lisääntyneen etätyön myötä. Tuemme Advanialla työhyvinvointia erilaisilla työsuhde-eduilla ja kannustamme vahvasti työntekijöitämme tauottamaan työtä.

Työpäivää  ja palautumista voidaan verrata polkupyörällä ajamiseen; jos työpäivän aikana kiihdytät itsesi liian kovaan vauhtiin, kestää illalla pitkään, että polkimien pyöriminen lakkaa. Samalla tavalla asiantuntijatyöstä palautuminen vaatii aikaa, jossa systemaattisuus kantaa hedelmää. 

"Me kerromme taukojen pitämisen tärkeydestä uusille työntekijöillemme heti perehdytyksessä, sillä palautuminen on asiantuntijatyössä tärkeä asia. Kenenkään puolesta emme voi kuitenkaan taukoja pitää, mutta vahvasti siihen työntekijöitämme kannustamme", Puurula päättää. 

Haluatko päästä osaksi Advanian jengiä?

 

 

Katso myös