IT-ulkoistus Pk-yritykset 11.03.2020

Miksi pk-yrityksiä kohdellaan IT-palveluissa kuin kuluttajaa?

Suomessa isot yritykset ovat pitkälti ulkoistaneet kaiken mahdollisen, mikä liittyy IT-palveluihin ja niiden tuottamiseen. Pienemmiltä yrityksiltä usein puuttuvat resurssit ja osaaminen IT-asioiden hoitamiseen. Nekin haluaisivat nauttia ulkoistuksen hyödyistä ja keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa – jos se vain onnistuisi.

Valitettavasti pk-yritykset ovat selvästi alipalveltuja. Ulkoistusmarkkinoilla ne joutuvat yleensä tyytymään kuluttajamaiseen palvelutasoon. Ne eivät voi saada palvelutasosopimusta tai nimettyjä yhteyshenkilöitä, eikä vikatilanteessa saa nopeasti asiantuntevaa palvelua.

Ongelmien ilmaantuessa pk-yritykset jäävät palvelunumeron kovien jonotusaikojen armoille. Jos lopulta onnistuukin päästä läpi, on korkea todennäköisyys, ettei käsillä olevalle ongelmalle voi tehdä heti mitään. Anonyymiksi jäävä satunnainen asiakaspalvelija voi korkeintaan luoda palvelupyynnöstä tiketin järjestelmään.

Alipalvelun seuraukset näyttäytyvät dramaattisimmin silloin, kun IT sakkaa. Suuren yrityksen IT-katkoksiin verrattuna pk-yritykselle on selvästi enemmän haittaa sen toiminnan lamauttavasta IT-ongelmasta – kun puskuria ei ole, ovat vahingot pahimmassa tapauksessa kohtalokkaita. Pienillä yrityksillä ei ole rahaa ja osaamista vikasietoisten järjestelmien ja riittävien varmistusten hankintaan. Vaikka pk-yrityksillä on huutava pula sopivista IT-palveluntarjoajista, ei niitä tunnu löytyvän kuin isoille asiakkuuksille.

Moni pk-yritys on työskennellyt jo pitkään lähes kokoaikaisesti etänä, minkä takia myös pilvipalveluiden tarve on korostunut. Osaavan kumppanin tuki on korvaamaton myös tilanteissa, joissa uusia prosesseja ja työtapoja on kehitettävä nopealla aikataululla tietoturvaa unohtamatta. Kuluneen vuoden menestyjiin ovat lukeutuneet ne yritykset, joissa myös IT on kyennyt pysymään muutoksen mukana.

Suomi on alihankkijatalous, jossa pk-yritysten hyvinvointi vaikuttaa koko kansantalouteen. Tasokkaat, liiketoiminnan jatkuvuuden takaavat IT-palvelut auttavat näitä yrityksiä menestymään. Esimerkiksi Suomen Yrittäjien tutkimukset vahvistavat, että myös pk-yrityksissä digitalisaatio on avain onneen – tänään enemmän kuin koskaan. Siksi pk-yrityksetkin ansaitsevat sujuvaa IT-arkea ja aitoja kumppaneita.

 

Katso myös