Advania Konesali- ja infrapalvelut 04.01.2023

Pohjoismainen konesali-, suurteholaskenta- ja tekoälypalvelujen tarjoaja atNorth Holding AB on ostanut Advania AB:ltä kaksi palvelinkeskusta Suomessa.

Aino von Bonin

Aino von Bonin

Aino on Advania Finlandin markkinointi- ja viestintäjohtaja.

atNorth vahvistaa asemaansa Pohjoismaissa ostamalla Advanian kaksi palvelinkeskusta Suomessa.

 

Korkealaatuisista ja energiatehokkaista konesalipalveluistaan tunnettu atNorth investoi ympäristövastuulliseen kasvuun Pohjoismaissa. Yhtiö ottaa haltuunsa Advanian Suomessa hallinnoimat konesalit, ja nämä tilat lisätään yhtiön nopeasti kasvavien konesalipalvelujen tarjontaan Pohjoismaissa.  

 

"Hienoa, että pääsemme nyt käynnistämään atNorthin toiminnan Suomessa. Suunnittelemme myös jo nyt kolmannen palvelinkeskuksen rakentamista Suomeen. Kasvustrategiamme mukaisesti laajennamme ja kasvatamme palveluitamme kestävästi ja strategisesti kaikissa Pohjoismaissa. Vahva läsnäolo markkinoilla on tärkeää, koska organisaatiot siirtävät IT-työkuormia yhä enenevässä määrin Pohjoismaihin", sanoo atNorthin toimitusjohtaja Eyjólfur Magnús Kristinsson. 

 

Advanian tavoitteena on yhteistyössä atNorthin kanssa jatkaa huippuluokan konesalipalvelujen tarjoamista nykyisille ja uusille asiakkailleen, laajentaa palveluvalikoimaa sekä kasvaa Pohjois-Euroopan johtavaksi IT-palveluntarjoajaksi. 

 

atNorthin kokenut palvelinkeskusasiantuntijoiden tiimi valvoo ja varmistaa, että omistuksen siirto sujuu jouhevasti ja toiminta jatkuu normaalisti. Osana yrityskauppaa kolme Advanian konesaliasiantuntijaa siirtyy atNorthille vanhoina työntekijöinä. 

 

“Meille on tärkeää, että pystymme nyt ja tulevaisuudessa yhdessä pohjoismaisen atNorthin kanssa tuottamaan erittäin korkealaatuisia ja energiatehokkaita palveluja asiakkaillemme. Konesalien operointi siirtyy yhteistyössä atNorthille, ja me vastaamme jatkossakin asiakasympäristöjemme hallinnasta ja tietoturvasta. Teknologiaratkaisuissa ihmisten osaaminen ratkaisee. Yhdessä huippukumppanien kanssa voimme tarjota entistä edistyksellisempiä palveluja ja laadukasta asiakaspalvelua”, Advania Finlandin Atte Kekkonen sanoo.


Suomi kiinnostaa atNorthia investointikohteena, koska maan tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2035 ja maailman ensimmäinen fossiilivapaa hyvinvointivaltio. Suomi on edelläkävijä uusiutuvan energiateknologian kehittämisessä ja keskittyy vahvasti vastuullisuuteen. 

 

"Olemme todella ylpeitä voidessamme investoida Suomeen ja suomalaiseen datakeskusteollisuuteen samalla kun jo valmistaudumme lisäkapasiteetin rakentamiseen. Meillä on vahva visio vähentää IT:n hiilidioksipäästöjä, ja Suomi tarjoaa ympäristökestävän toimintaympäristön tämän päivän ja huomisen globaaleille organisaatioille”, Eyjólfur Magnús Kristinsson sanoo. 

 

Lisätietoa:

 

Gisli Kr.

myyntijohtaja, atNorth AB

gisli.kr@atnorth.com

 

Atte Kekkonen

Advania Finland Oy
+358 40 505 5020
atte.kekkonen@advania.com

 

 

Tietoa atNorthista

AtNorth on johtava pohjoismainen datakeskusyhtiö, joka tarjoaa ympäristövastuullisia, energiatehokkaita, kuluoptimoituja datakeskusten ylläpidon ja suurteholaskennan (HCP) palveluita. atNorth tarjoaa kestäviä ja äärimmäisen skaalautuvia suurteholaskennan resursseja palveluna, minkä ansiosta asiakkaamme voivat keskittyä simulointisovelluksiin ja -laskentaan vailla huolta taustalla pyörivästä infrasta. 

 

atNorthin omistaa pääkonttoriaan Sveitsin Zugissa pitävä pääomasijoitusyhtiö Partners Group. Yhtiö hallinnoi 131 miljardin Yhdysvaltain dollarin arvoista salkkua ja sillä on yli 1 600 työntekijää. Vuonna 2022 Partners Group listattiin Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseihin toista vuotta peräjälkeen. Lue lisää: atnorth.com  

 

Tietoa Advaniasta 

Advania Group on yli miljardin euron liikevaihdollaan yksi Pohjois-Euroopan IT-markkinan johtavista toimijoista. Yhtiöllä on noin 4 500 työntekijää kaikissa Pohjoismaissa ja Isossa-Britanniassa. Suomessa Advanian palveluksessa on yli 330 asiantuntijaa. Tarjoamme kattavat palvelut konsultoinnista loppukäyttäjäpalveluihin sekä IT-ulkoistuksiin. Autamme asiakkaitamme pilvipalvelusiirtymissä sekä digitaalisten palveluiden ja työympäristöjen rakentamisessa.


Advania on teknologiayritys, jossa osaajat ratkaisevat. Teknologian tuomat hyödyt konkretisoituvat vain ihmisten välisessä yhteistyössä. Digitaaliset palvelut tarvitsevat ammattilaisten työtä, suunnitelmallisuutta ja ihmisten kohtaamisia. Strategiamme perustuu pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ja kumppanuuteen asiakkaan kanssa. Lue lisää:
advania.fi

Katso myös