It-palveluyhtiö Advania Group on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen Hege Støren. Hän aloittaa tehtävässään marraskuun alussa.
Nykyinen toimitusjohtaja Mikael Noaksson jatkaa täysipäiväisenä strategiajohtajana, ja hänet on nimitetty hallituksen jäseneksi. Noaksson on työskennellyt Advaniassa vuodesta 1998 lähtien ja Advania Groupin toimitusjohtajana vuodesta 2017. Støre tuli Advaniaan vuonna 2021, kun Visolit yhdistyi Advaniaan.
– Olemme kasvaneet paljon viime vuosina. Advanian kaltaisille it-palvelukumppaneille on kova kysyntä. Uusien ja innostavien haasteiden edessä meidän täytyy pitää kiinni ydinarvoistamme ja strategiastamme. Suunnitelmani on ollut siirtää toimitusjohtajan vastuu Hegelle, ja nyt aika oli oikea. Nimitimme hänet varatoimitusjohtajaksi tammikuussa 2022. Hän on sittemmin enemmän kuin ylittänyt odotukseni. Nyt odotan innolla Advanian hallituksessa toimimista. Yhdessä Hegen sekä muun osaavan tiimin kanssa jatkamme kannattavaa kasvua ja varmistamme, että koko Advania Group ajattelee, suunnittelee ja toimii ainutlaatuisen asiakaskeskeisen strategiamme mukaisesti, nykyinen toimitusjohtaja Mikael Noaksson sanoo.
”Uskon, että it on ihmisten välistä bisnestä”
Hege Støre on toiminut it-alalla vuodesta 1992, ja viimeksi norjalaisen Visolitin toimitusjohtajana. Visolitin yhdistyttyä Advaniaan Støre on työskennellyt läheisesti Noakssonin kanssa yrityksen johdossa. Heillä on yhteinen näkemys yrityksen tulevaisuuden suunnasta ja siitä, miten nämä ideat saadaan tuottamaan hedelmää yhdessä Advanian ainutlaatuisten arvojen ja asiakaskeskeisen ajatusmaailman kanssa.
Advanian tavoite on olla johtava yhden luukun it-palvelujen tarjoaja monikansallisille yhtiöille, ja julkishallinnoille sekä suurille, keskisuurille ja pienille yrityksille yhteiskuntien kaikilla alueilla läpi Euroopan. Advanian hajautettu toimintapa vahvojen paikallisten maayhtiöiden kautta ja osaavat työntekijät ovat yhtiön tärkeimmät voimavarat ja juuri ne ajurit, jotka vastaavat Advanian mottoon: never lose the customer.
– Olen nöyrä ja ylpeä nimityksestäni ja siitä, että pääsen yhdessä näin sitoutuneen tiimin kanssa viemään Advaniaa kohti seuraavaa etappia. Meidän osaavat työntekijämme, ajatusmaailmamme ja päättäväinen asenteemme keskittyä asiakkaiden vaatimuksiin ovat avainasemassa, kun autamme asiakkaitamme luomaan arvoa ja kasvua it-palveluiden älykkään käytön avulla. Olen vakuuttunut siitä, että Advanialla on oikeat valmiudet auttaa entistä useampia asiakkaita tuntemaan olonsa turvallisemmaksi, ei vain kyberturvallisuuden avulla, vaan myös siitä, että oikealla IT-palvelujen valinnalla voimme työskennellä kestävämmän maailman puolesta, tuleva toimitusjohtaja Hege Støre sanoo.
Lisätietoja:
Eva-Lotta Jonsvik, CMO Advania
Email: evalotta.jonsvik@advania.com
Phone: +46 (0)76 140 01 37
Tietoa Advaniasta
Advania Group on yli miljardin euron liikevaihdollaan yksi Pohjois-Euroopan IT-markkinan johtavista toimijoista. Yhtiöllä on noin 4 000 työntekijää kaikissa Pohjoismaissa ja Iso-Britanniassa.
Suomessa Advanian palveluksessa on yli 330 asiantuntijaa. Tarjoamme kattavat palvelut konsultoinnista loppukäyttäjäpalveluihin sekä IT-ulkoistuksiin. Autamme asiakkaitamme pilvipalvelusiirtymissä sekä digitaalisten palveluiden ja työympäristöjen rakentamisessa. Edistämme asiakkaittemme toimintaa tuomalla kovimmat asiantuntijat liiketoiminnan kehittämiseen ja arkeen. www.advania.fi